maanantai 29. elokuuta 2011

Lippamyssy muokatulla kaavalla


Henni teki toisen lippamyssyn ja muokkasi samalla alkuperäistä lippakypärän kaavaa (Omin käsin -lehti v.1971). Lakki valmistui nyt ilman saumavaroja, niskasta saumaa kaarrettiin jyrkemmin ja edestä saumaa kavennettiin hieman koko matkalta. Niskasta ja edestä saumaa vähän laskettiin ja siihen välille lisättiin noin 1-0,5 cm muotoillen. Lippamyssystä tulikin nyt tosi hyvän mallinen ja se oli sopiva Elinan tytölle. Vielä ainakin Maipulle on tilauksessa oma, hieman isompi, lakki. Sen Henni aikoo toteuttaa samalla kaavalla saumavarat lisäten. Tämä lakki istuikin hyvin Maipun päähän, mutta oli vähän turhan tiukka.

Kuosikangas on ostettu aikoinaan Marimekosta ja se on välissä ollut tauluna, kiilakehyksiin pingotettuna. Taulu on kuitenkin jo jonkun vuoden levännyt varastossa, joten nyt siitä otettiin kangas tähän lakkiin. Vuorikangas on Hennin housuprojektista jäänyttä harmaata joustofroteeta, joka on ostettu Eurokankaan palalaarista.


Elina teki myssyyn vielä hauskan tupsun oranssista virkkuulangasta. Lanka on kirppikseltä. Tupsun tekeminen tasaiseksi ja tuuheaksi oli yllättävän hankalaa. Jonkin aikaa sitä piti trimmailla, eikä se nyt vieläkään ihan tasainen ole. Oikein hyvältä se kuitenkin näyttää. Lisäksi Henni laittoi lakkiin sydänheijastimen silitettävästä heijastinkankaasta. Hieman kimaltavaa, kimaltavaa rakastavalle tytölle. Lakki on kyllä ollut mieluisa ja ihanan söpöinen tytön päässä!


4 kommenttia:

  1. Tää on aivan ihana! Voin kuvitella, että pukee omistajaansa hyvin.

    T. Hanna

    VastaaPoista
  2. Voin vaan kuvitella, kuinka ihana tämä hattu on pienen tyttösen päässä. Täytyykin käydä kurkkaamassa kaavoja, josko jossain välissä ehtisi itsekin ompelemaan..

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon kommenteista! Tupsu kyllä somistaa kauniisti myssyä. Tekstistä taisi jäädä pois maininta sydänheijastimesta. Kiiltävän ystävälle, vähän blingblingiä ja samalla turvallisuuskin hippusen lisääntyy päivien hämärtyessä.

    Sunna: Yritys oli kuvata hattua omistajansa päässä, mutta meillä ei oikein nämä mallit ole yhteistyökykyisiä kuvauksen suhteen.

    VastaaPoista