tiistai 15. toukokuuta 2012

15.5.2012


Henni ompeli pojalleen paidan Jofotexin junatrikoosta. Kun junapaitaa kuvattiin rannassa, Hennin poika sanoi: "Ai täällä niin kuin Elinakin oli." Noin kahdeksankuukauden takainen kuvaushetki oli jäänyt mieleen. Ihmeellistä millaisia asioita lapset muistaa ja vieläpä noin pienet. Poika kun oli tuolloin viime syksynä hieman alle 2-vuotias.


Henni tykkää piristää arkisia rutiineja pienillä askarteluilla. Tänään aamulla Maipulla tuli mieleen veljensä unisesta kampauksesta toivoa töyhtöhyyppäannosta. Töyhtöksi pala karpaloa, linnun vartalo päärynäsoseesta ja silmä, maasto sekä jalat on tehty myslistä. Luonnonjugurttia taustana. Japanissa on hieman kehittyneempiä versioita koristelluista ruoka-annoksista. Oletko kokeillut googlettaa ikinä sanalla "bento food"? Mitä mahtavia taideteoksia! Eikös juu?


Lapsista oli tänään hauskaa leikkiä rauhallisella rannalla. Kivillä hyppiminen ja vedellä leikkiminen on ihanaa! Lumista ei ole tietoakaan ja aurinko lämmittää jo mukavasti. Siitepölyt hieman kiusaa Maippua, mutta onneksi pienempi ei ole oireillut. Tällainen oli Hennin perheen keväinen aamupäivä 15.5.2012. Millainen päivä teillä on ollut? Haluatteko, että tämä arkinen tiistaipäivänne dokumentoituu osaksi historiaa? Tänään nimittäin kuvataan koko maailma! Vielä ehdit osallistua historialliseen valokuvaushaasteeseen! Lisätietoa osoitteesta: http://fi.aday.org/finland


Lapsilla päällä Hennin ompelemat takit (leppistakki viime syksyltä ja safaritakki vuoden takaa). Pojalla on päässä Hennin ompelema lippamyssy ja jalassa Elinan äitiysfarkuista ommellut remade-farkut. Maipun päästä tuuli nappasi välillä Elinan ompeleman lieriön.

1 kommentti:

  1. Huippu tuo junakangas ja tosi kiva siitä tehty paita! Lasten muisti on välillä pelottavankin hyvä... :)

    VastaaPoista