sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kahden kaverit (ja neuleohje)




Nyt se alkaa, VIISVIIKKO nimittäin. 
Luvassa on pieniä ja helppoja neuleohjeita, ja tässä niistä ensimmäinen.

Henni neuloi oikeaa ja nurjaa lapasten muotoon. Niistä tuli kahdelle huiville oikein kivat kaverit. Mukautuvat ja hyvin käteen istuvat.


Ohjetta jonkinmoista Kahden kaverit -lapasiin:

Tarvitset:
Novitan nallen vahvuista lankaa kahta kivaa väriä.
Ja kolmatta pienen pätkän.
3,5 sukkapuikot tai käsialan mukaan

Luo 40 silmukkaa ja jaa silmukat puikoille, kullekin kymmenen.
Neulo joustin neulosta 2o, 2n 10 kerrosta.
Vaihda lanka ja neulo kaikki oikein 5 kerrosta.
Vaihda lanka ja jatka 2o, 2n 10 kerrosta.
Neulo sitten vuorotellen kerrokset oikein ja nurin. Vaihda lanka aina kullekin kerrokselle. Lankaa vaihtaessa kierrä langat ristikkäin. Jatka näin 30 kerrosta.
Neulo toisen puikon lopusta kuusi silmukkaa oikein kolmannella värillä ja jätä siitä pätkät roikkumaan. (Lanka puretaan myöhemmin ja siitä tulee peukalolle silmukat). Neulo äsken neulomasi silmukat niin, että koko kerros tulee neulottua yhtenäisesti samalla värillä.
Jatka sitten oikein ja nurin kerroksia vuorotellen kunnes etusormi ja nimetön ovat melkein piilossa. Aloita sädekavennukset. Kavenna joka toisella (oikeilla kerroksilla) puikon lopussa kaksi yhteen, kunnes puikoilla on enää neljä silmukkaa, Vedä lanka neljän silmukan läpi ja päättele lanka nurjalle.

Pura varovasti peukalon kohtaan neulottu lanka ja poimi silmukat peukaloa varten. Poimi 12 silmukan lisäksi vielä molemmista päistä kaksi silmukkaa. Tällöin neljälle puikolle pitäisi tulla neljä silmukkaa kullekin puikolle. Jatka kunnes peukalo on lähes peittynyt ja tee sädekavennukset samoin kuin lapasen kärkiosassa.

Neulo sitten toinen lapanen samoin. Peukalolanka vain neulotaan eri kohtaan eli neulotaan kolmannen puikon kuusi ensimmäistä.


Kyselkää ihmeessä tarkennuksia ohjeisiin!
Rentoa ja mukavaa sunnuntaita.





4 kommenttia:

  1. Onnea jo viisivuotiaalle blogille! Hyvät värit lapasissa.

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää näissä tuo kahden värin kuljetus, jolle en yleensä ole niin lämmennyt..! Tuo peukalo yhdestä väristä on niin piste iin päälle. 5/5!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos snna k! Näistä tuli kyllä yllättävän hyvät. Tosi mukavat myös käyttää ja nyt niiden alla on ollut kovemmilla pakkasilla vielä toisetkin lapaset.

      Poista